lauantai, 23. elokuuta 2008

Aivan alussa

Rakennan sooloa itselleni.  Olen kehinyt soolon sisältöä kokoon muutamia vuosia. Valmistellut ja pureskellut sen teemaa. Kuvitellut ja kokeillut liikkeitä. 

Soolo itselle on vaikeimpia koreografioimisen muotoja, minkä vuoksi olen päättänyt työstää teosta keskustellen kokeneemman kollegan kanssa. Pyysin teoksen mentoriksi, keskustelukumppaniksi ja haastajaksi opiskeluaikaisen ystävän ja kollegan Helena Franzénin, joka on lupautunut kommentoimaan ja seuraamaan teoksen syntymistä.

Soolossa on kyse patoutuneen raivon kanavoimisesta omaksi voimaksi. Sen alkupisteessä olen raivon ytimessä, pohtimassa omaa elämääni ja kiistatonta oikeuttani olla juuri se ihminen,  joksi olen kokemuksieni, tekojeni ja luonteeni törmäyksien seurauksena muodostunut. 

Muutamista kesäisistä improista on jäänyt muistoja lihaksiin, kuvia ja tunnelmia mieleen. Musikaalin ensi-ilta on tullut tielle, vienyt voimat. En ole jaksanut kammeta itseäni saliin jatkamaan siitä mihin viimeksi jäin. Käymisvaihe on pitkittynyt.

Voimatus on samalla alkua ensi kevään tulevalle teokselle,  jonka suunnittelu on käynnistynyt kesän aikana valosuunnittelija Tero Koiviston kanssa. Ryhmäbiisin työnimeksi on muotoutunut LOADED.  [Englanninkieliseksi tuskin nimeä jätän, koska moneen suuntaan vaikuttavan idealismini vuoksi preferoin (!) suomen kieltä teosten nimissä.]

Kaksi viikkoa sitten videoin yhden improilun pätkän, jossa vedin yhteen kesän improjen muistoja ja tunnelmia. Improsession teemaksi muodostui tällä kertaa tilan haltuunotto. Tilan haltuunotto on tulevassa ryhmäteoksessa paljon keskeisemmässä roolissa kuin soolossa. Vain osa videolle taltioituneesta materiaalista liittyy soolooni. Alitajunta tuottaa jo materiaalia ryhmäteokseenkin


YKSI ALKU

Miten voisin muuttaa elämän osajaon, 
oman kirvelevän historiani? 
Kysyn vastaan.
Juuri tähän paikkaan elämä minut pakotti.
Sen tarkoituksella ei väliä.
Elämä on. Minä olen. 
Kiistattomalla yksinoikeudella
juurista omaan suuntaani
murtautuneena:
tämä tässä tällainen.

0 kommenttia: