perjantai 10. lokakuuta 2008

Valoja, ääniä ja valokuvaus

Perjantai 10.10.

Aamulla oli valokuvaus, ja tein nopean päätöksen vaatteista. Sukkien väri on vielä väärä ja koska lopulta valitsin hameen, sopivan pitkälahkeiset alushousut täytyy vielä löytää. Kuvat näyttivät onnistuneilta näyttöruudulta, vaihtoehdot valmistuvat maanantaiksi. Ari Ijäksellä on hieno ote tanssin kuvaamiseen. Toimiston Katri ja Jenni sekä harjoittelija Alex ja sivari Mikko olivat katsomassa ja kommentoivat teosta kukin omalla tavallaan. Katrin ja Jennin kommentit olivat mielenkiintoisella tavalla erilaisia. Sari oli tehnyt alustavia ehdotelmia soolon valotilanteiksi. Jatkamme valojen pohdintaa huomenna. On vaikeaa löytää valoratkaisu, jossa näyttämö ei eriydy liikaa omaksi maailmakseen. Pohdimme Sarin ja Matiaksen kanssa soolon alkua ja loppua, ja päätimme molempiin rakenteen, joita kokeilemme ensi viikolla.

Illalla Outi Yli-Viikari ja puvustusassari Elina Vättö tulivat katsomaan läpimenoa. Elina haki minulle hyvän väriset ja materiaaliltaan loistavat pitkät sukat. Outi antoi tarkkanäköisiä ja hyödyllisiä kommentteja tilankäyttöön ja lopun nostatukseen liittyen. Lopun liikejatkumot ovat yhä luonnoksen tasolla. Mielessäni on muoto, joka ei kuitenkaan ole löytänyt vielä tietään ulos. Esittämisen fokus on kerännyt useilta katsojilta erityistä huomiota -sekä positiivista että negatiivista. Mielestäni illan läpimeno onnistui hienosti. Matias oli rakentanut äänistä luonnoksen, jota kommentoin sitten kun olen nähnyt videon. Tehdessä äänimaailman rakenne tuntui periaatteessa hyvältä, mutta haluaisin jättää siihen ehkä enemmän väljyyttä. Soolon kesto tuntuu asettuvan 16 minuuttiin, ja se tuntuu riittävältä ajalta idean toteutumiselle.

I had the photographing session in the morning, so I had to make a very quick decision on the clothes. I chose a green skirt, and a shirt that I chose already on last Saturday. The duration of the piece has set at about 16 minutes. I think it´s enough for the development and growth of the basic ideas. Sari had made the first try-outs for the lights and Matias made an order for the music strips and for the intensities of the ambient part, which I will comment after seeing the video. The focus has been one common thing on which people have made comments. Both  positive and negative. For me the final part is the big question still left to be discovered. We made a first decision on the absolute start and ending of the piece with Sari and Matias. We´ll try that out on Tuesday morning.


Torstai 9.10.

Koska päivät vähenevät, olen päättänyt tehdä mahdollisimman monia läpimenoja, jotta saan rakenteen rullaamaan. Loppu odottaa vielä ratkaisuaan.

Tein läpimenon aamulla ja Elina Jakowleva oli katsomassa. Sain kuulla hänen näkemyksiään heti läpimenon jälkeen. Hienosti eri ihmisten kommentit vaihtelevat, mikä on valtavan mielenkiintoista. Katselin videolta illalla läpimenon ja koin sen omalta kantiltani läpimeno oli junnaavaksi ja tasapaksuksi.

The time is slowly running out, so I have decided to do as many runthroughs as possible before next Friday. I have had people from the office and some colleagues coming to watch the runthroughs and giving me comments on what they have seen and thought. The comments have been quite different from each other as usual, but all of them have found the piece interesting that is very important to me. 

1 kommentti:

Tiina Nyrhinen kirjoitti...

Kamalaa, jännittävää, kiehtovaa, pieniä arkisia yksityiskohtia ja takana silti jotain suurta, liikkeeksi työstettyä elämää. odotan innolla ensi-iltaa! toivottavasti paikat ja hermot kestävät, anniina!

tiina